Ikiopiskelijan elämää Metson Anteron elämää ja mietteitä

Ay-keskustelun taso romuttaa moderoidun keskustelumedian uskottavuuden

Olen viime aikoina seurannut keskustelupalstojen keskustelua lakkoilusta Kalevan Juttutuvasta. Vaikuttaisi siltä, että koko maa on menettänyt järkensä. Vilkaisin sitten tähän mediaan, eikä kovin kaukaa heitä sekään. Vaikuttaisi siltä, että koko maa on luopunut kaikesta kritiikistä.

Kenen mielestä aloitus " Miksi Ay johtajilla on niin suuret mahat, etteivät mahdu tuoliin istumaan ? " edustaa asiallista keskustelua alueellisen valtamedian keskustelupalstalla? Ymmärrän enemmän vaikka Tomi Kaismon Kaleva.fi:n etusivulla keikkuvaa blogikirjoitusta "Kun röyhkeydellä ei ole mitään rajaa, ammattiliitot verolle " kun kyseessä on blogikirjoitus.  Ymmärrän myös poliittisen toimenpideohjelman julkistamista mielipidekirjoituksena tässä tilanteessa " Millä keinoin Ay-liikkeen valtaa saadaan rajattua?" vaikka luulenkin, että Kaleva ei päästäisi vastaavaa läpi jostain toisesta aiheesta. Juttuhan on nopeassa ajassa saanut lähes 900 vastausta, joten asian täytyy nauttia yleistä mielenkiintoa, niinhän se täytyy olla? Enkä tässä edes puutu vastausten sisältöihin!

Yhdysvalloissa käydään edelleen kovaa keskustelua Venäjän mediavaikuttamisesta edellisissä presidentinvaaleissa. Ilmeisesti presidentti Trump on myöntänyt vaikutusta olevan, mutta kertonut myös Kiinan vaikuttaneen vaaleissa. Trollitehtaat ja rahalla ostettu mediavaikuttaminen ovat nyt siis saaneet korkeimman tason virallisen olemassaolon tunnustuksen mitä kansainvälisessä politiikassa voi saada.

En voi ymmärtää, että suurten valtamedian keskustelupalstojen omistajat voivat olla niin typeriä, että antavat luottamuksen keskustelupalstoihin ja niiden brändin laskea rauhassa vauvan tai demin tasolle, areenaksi trollien sepitteille. Itse olen nähnyt moderoidut palstat mahdollisuutena tuoda esille ideoita ja saada niille joskus jopa asiallista palautettakin. Tämä juna ilmeisesti meni jo. Riman laskeminen nyt ja selkeästi poliittisista syistä vielä, syö luottamusta tosi rankasti. Masinoidulla mediavaikuttamisella saa vastauksia ketjuun ja ostetut huutoäänestykset näyttäytyvät sitten järjettöminä keskusteluina keskustelupalstoilla. Onneksi asioita ei meidän yhteiskunnassa ratkaista huutoäänestyksillä sosiaalisessa mediassa, eihän? Lisää klikkejä ja pidempää keskustelua saa aikaan laskemalla rimaa. Lehdet laskevat kuvainnollisesti sanoen housunsa kinttuun kaikelle rahalla ostetulle ulkopuoliselle mediavaikuttamiselle ja klikkihuoraavat samalla oman uskottavuutensa pois.

Jos politiikkaa kerran pitää toimituksen suojista tehdä, sitä voisi tehdä edes fiksulla tavalla, eikä polttamalla samalla jäljellä olevaa luottamusta median puolueettomuuteen poliittisissa kysymyksissä.  Ja kuka näkee tämän jälkeen mitään eroa vaikkapa MV-lehden linjaan. Voisi sanoa, että Ilja Janitskin on tällä tapauksella sementoinut paikkansa historiassa maamme sähköisen median toimituspolitiikan kaikkien aikojen suurimpana uudistajana ja edelläkävijänä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Hyvä kirjoitus, jatkat hyvin jo opiskeluajoiltasi muistamaani kriittistä linjaa! Juuri näin on käynyt tälläkin keskustelupalstalla vaikka täällä sentään esiinnytään omilla nimillä. Epäilen vahvasti, että anonyymeillä keskustelupalstoilla nimenomaan toimittajat itse osallistuvat keskusteluun ja provosoivat ja trollaavat.

Tapaus Janitskin antaa nyt hyvän ennakkotapauksen jokaiselle keskustelupalstalla pilkan tai suorastaan uhkailun kohteeksi joutuneelle hakea oikeudesta korvausta. Luulisi tämän antavan moderoinnille vähän ryhtiä.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Kymmenen vuoden kuluttua keskustelu- ja kommentointipalstat ovat mediasta kadonneet, ja harva edes muistaa että niitä yleensä on joskus ollut.

Media on yhä hankkeissaan sekaisin kuin se entinen seinäkello, mutta epäilemättä oikeakin tie löytyy. Hämmästyttävää asiassa tietenkin on se että media on unohtanut sen mistä raha tulee, ja siksi se on eksynyt aika uskomattomille harhapoluille.

Toisaalta harhapoluille eksyminen ei ehkä sittenkään ole kovin yllättävää, sillä päätoimittajat eivät ole yrittäjiä eivätkä median todelliset omistajat ole journalisteja.

Oli kuinka tahansa niin verkkolehdet nykyisessä muodossaan kuolevat pois, ja niin kuolee kommentointikin. Ja kun nyt viisaaksi heittäydyin niin kerron miksi näin käy. No jaa, oikeastaan en viitsikään kertoa, mutta annan viiden pisteen vihjeen:

- Moniko alle 30-vuotias lukee verkkolehtiä?

Ja vielä kahden pisteen vihje:

- Moniko alle 20-vuotias lukee verkkolehtiä?

Niinpä verkkolehdet nykyisessä muodossaan kuolevat, aivan riippumatta siitä ovatko ne ilmaisia vai maksumuurin takana. Uskokaa pois. Toinenkin kitkerä kalkki median on nieltävä - nimittäin se että ennemmin kuin media huomaakaan mainostajat huomaavat että nykyinen sapluuna on älytön ja tehoton. Itse asiassa se on naurettava ja ihan hirveä rahareikä.

Kymmenen vuotta kuluu hyvin nopeasti.

Toimituksen poiminnat