Ikiopiskelijan elämää Metson Anteron elämää ja mietteitä

Tasa-arvo: Suoraa pohdintaa positiivisen syrjinnän kiroista

Tässä kirjoituksessa käsittelen epävirallisen, hyvää sinänsä tarkoittavan positiivisen syrjinnän ongelmallisuutta.  Positiivisella syrjinnällä tarkoitetaan eriarvoiseen asemaan joutumisen vaarassa olevan ryhmän erityiskohtelua. Suomessa virallista erityskohtelua saavat mm. kielivähemmistöt ja aliedustettu sukupuoli. Esimerkiksi se, että opetusministeriö maksoi vielä jokunen vuosi sitten kansainvälistymissyistä yliopistoille korkeampaa palkkiota ulkomaalaisen tohtorin väitellessä on minusta positiivista diskriminaatiota. Samoin se, että yliopistojen rahoitusmalli yhä palkitsee ulkomaalaisesta henkilöstöstä.

Positiivisella syrjinnällä voidaan saada paperilla aikaan hienoja tuloksia: USA:ssa edistettiin mustan väestön asemaa. Naisia on saatu erilaisiin hallintoelimiin, edellyttämällä sukupuolten tasaveroista edustusta. Suomen yliopistot ovat kiistatta kansainvälistyneet hyvin voimakkaasti sitä suosivan rahoitusmallin aikana. Miksi ihmeessä kukaan haluaisi kritisoida tehokasta tasa-arvotyökalua?

Positiivinen diskriminaatio, positiivinen syrjintä on työkalu, jota käytetään pääasiassa yhden eriarvoisen ryhmän aseman nostamiseen muiden tasolle. Kysynkin, kuka meistä kuuluu vain yhteen ryhmään?  Feministit törmäsivät aikanaan tähän samaan ongelmaan, kun huomasivat, että naisen aseman parantaminen tarkoittaa aivan eri asiaa mustalle köyhälle naiselle ja valkoiselle yläluokkaiselle naiselle.  Tästä seurasi intersektionaalisuuden käsitteen käyttöönotto. Jos siis parannetaan kaikkien naisten asemaa, muutetaanko samalla köyhien naisten ja rikkaiden naisten välistä asemaa? Jos naisten keskinäiseen asemaan ei puututa, voidaankin kysyä ollaanko siinä tapauksessa todellakin tavoittelemassa tasa-arvoa vai vain ainoastaan naisen aseman parantamista muihin verrattuna?

Näen positiivisen diskriminaation suurimpana ongelmana sen, että siinä sovellettavalla kriteeristöllä käytännössä päätetään, mitkä ryhmät nauttivat yhteiskunnassa tasa-arvon turvaa ja mitkä eivät. Itse olen mies, mutta lisäksi huippuälykäs asperger. Jos ihminen on huippuälykäs asperger, siitä seuraa kaikenlaista ongelmaa. Pitäisikö minun nauttia tasa-arvon turvaa tämän ominaisuusparin perusteella? Onko oikein jos vaikkapa luottamustoimeen hakiessani paikkaan halutaan tasa-arvosyistä mielummin nainen, vaikka luottamuselimessä ei ole yhtään toista autismin spektrin henkilöä? Tasa-arvo ja edustus toimielimissä ovat lisäksi toki kaksi eri asiaa, valintaan vaikuttaa tapauksesta riippuen vieläkin myös kokemus ja osaaminen. 

Lisäksi positiivista diskriminaatiota käytetään usein perusteen edustuksen hankkimista sellaisille aliedustetuille ryhmille, jotka ovat jollain tavoin huonommassa asemassa. Tällöin häviäjinä ovat usen paremmassa asemassa olevat. Onko oikein unohtaa erilaisten hyvässä asemassa olevien ryhmien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus? Jännästi käy lisäksi usein niin, että vaikka positiivisella diskriminaatiolla saavutetaan esimerkiksi sukupuolen suhteen lukumäärää vastaava suhde, sukupuolen priorisointi kriteerinä aiheuttaa sitten edustusta vastaamattoman suhteen jonkin toisen ominaisuden suhteen.  Positiivinen diskriminaatio on synnyttänyt tasa-arvon markkinat, joilla määritetään yhteiskunnallisesti hyväksytty tasa-arvon käsite. Esimerkiksi iän suhteen on sosiaalisesti täysin luvallista asettaa täysi-ikäiset, täysivaltaiset ihmiset hyvinkin radikaalisti eriarvoiseen asemaan.

Opintotukea saavana kokopäiväopiskelijana en saanut opiskelijoille suunnattua Nordean opiskelijavisaa, koska olin liian vanha ja kortilla on ikäraja. Samoin ylioppilaskuntaliike kirjoittaa ohjelmissaan hyvinkin selvästi auki halunsa tukea nimenomaan nuorten valintaa eduskuntaan. Koen tämän painotuksen, keski-ikäisenä ylioppilaskunnan jäsenmaksua edelleen maksavana eduskuntavaaliehdokkaana vähintäänkin epäilyttävänä.  Tasa-arvon markkinat antavat mahdollisuuden siihen, että ollakseen virallisesti tasa-arvoinen, ei tarvitse ajatella kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina: Riittää, kun muistaa kulloinkin muutaman tasa-arvomarkkinoilla korkeimmalla kurssilla noteeratun kriteerin ja muistaa harjoittaa näkyvää ja äänekästä positiivista diskriminaatiota näiden kriteerien suhteen. Koska ihmisten asettaminen eriarvoiseen asemaan jonkin kriteerin suhteen ei tiukasti tulkiten ole tasa-arvoa, positiivinen diskriminaatio on tavallaan johtanut koko tasa-arvon käsitteen romuttumiseen.  Kaikkien ihmisten tasa-arvon ajamisen sijaan, tasa-arvoa ajetaankin ikään kuin yksi ominaisuus kerrallaan. Ajetaanko silloin todellisuudessa tasa-arvoa, vai vain jonkin ryhmän etua toisiin ryhmiin nähden? Alleviivatakseni ongelmaa, kysynkin, että kuinka monta kirjainta rimpsuun LGBTQIAP pitää vielä lisätä, että täysi seksuaalinen tasa-arvo kaikkien ihmisten välillä on lopultakin saavutettu?
 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Luulisi huippuälykkään henkilön tiedostavan, että jopa tasa-arvon unelmahöttömaassa Neuvostoliitossa, jossa kaikki olivat tasa-arvoisia ikään, asemaan, sukupuoleen jne. katsomatta, toiset olivat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Käyttäjän antsu1 kuva
Antero Metso

Häiritsikö huippuälykäs-adjektiivin käyttö sinua? :D Olen toki Orwellini lukenut ja otan ne varoituksena, en manuaalina.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset