222 - Euroopan Parlamenttiin - Ikiopiskelijan elämää Metson Anteron elämää ja mietteitä

Uudelleenkäytettävän elektroniikkaromun haaskaus järkyttää harrastajia

Sähkö- ja elektroniikaromun kierrätys alkaa olla Suomessa melkoisen hyvin järjestettyä. Oulustakin löytyy useita paikkoja, joihin yksityishenkilöt voivat palauttaa rikkinäistä tai vanhaksi käynyttä sähkö- ja elektroniikkaromua laitteiden uudelleenkäyttöä varten. Uudelleenkäyttö tarkoittaa nykyään käytännössä laitteiden tuhoamista, esimerkiksi kullan irroittamista mikropiireistä ja komponenteista kemiallisella prosessilla. Kierrätyksen suhteen tilanne on siis olennaisesti toinen, kuin vaikkapa autojen tapauksessa.

Kaatopaikain SER-kierrätykseen vietyjen laitteiden vieminen kierrätyspisteestä pois on tällä hetkellä kiellettyä ja kieltoa valvotaan kameroin. Edes osien irroittaminen kierrätykseen tuoduista laitteista ei ole luvallista. Tästä asiasta on käyty paljon keskustelua vanhoja tietokoneita harrastavien ihmisen harrastelistoilla. Sama poisvientikielto koskee nimittäin yhdenvertaisesti rikkinäistä kuvaputkitelevisiota kuin vaikkapa 80-luvun harvinaista Commodore-kotitietokonetta: Nykyinen, laitteiden kierrätyskäytön tehostamiseksi laadittu säännöstö käytännössä estää sellaisen elektroniikan talteenoton, jota ei käytännössä ole enää saatavissa mistään ja laitteet menevät murskaukseen.  Oulussa joitan kierrätykseen laitettuja komponentteja on toki ollut mahdollista ostaa Tramelin myymälästä, erittäin edulliseen hintaan, mutta valinnan siitä, mitä komponentteja myyntiin on irroitettu ovat tehneet laitteiden kierrättäjät. Kierrätys ei siis ole ollenkaan samalla tasolla, mitä se on vaikkapa autojen osien suhteen autopurkaamoilla. Esimerkiksi tilauksia jostain etsitystä osasta ei ole mahdollista tehdä.

Useiden 80-luvun kotitietokoneiden osien hinnat keräilymarkkinoilla ovat huomattavasti suuremmat, kuin mitä niistä hankalalla kemiallisella prosessilla irroitettavan kullan arvo olisi. Lisäksi osat ovat tietyissä tapauksissa lähes mahdottomia löytää. Kun joku on laittanut harvinaisen laitteen kierrätykseen, sitä ei sieltä enää pois saa. Samalla tavoin useissa uudehkoissa nestekidetelevisioissa käytetään keskenään vaihtokelpoisia komponentteja, esimerkiksi virtalähdelevyä, mutta hajonneesta televisiosta ei saa mennä irroittamaan osia oman television korjaamiseksi. Television osien kaltaisia osia ei kierrättäjä ota talteen. Nykyinen käytäntö siis toki kannustaa uusien, usein vähemmän sähköä kuluttavien laitteiden hankintaan, mutta estää kierrätystä. Lisäksi on epäselvää, onko säädöksiä pakko tulkita nykyisellä tavalla. Tarkempi uudelleenkäyttö myyntiä varten edellyttäisi laajaa asiantuntemusta kierrätettävien komponenttien tunnistamiseksi ja jonkinlaisen käytännön vastuukysymysten selvittämiseksi.

Mielestäni olisi syytä laatia lainsäädäntö, joka mahdollistaisi elektroniikan nykyistä paremman kierrätyksen. Nykyinen käytäntö haaskaa resursseja ja on harrastajan näkökulmasta kierrätyshengen ja terveen järjen vastainen. Miksi kierrätystä ei nostettaisi lainsäädännön avulla samalle tasolle, mitä se on autojen osien kierrätyksen suhteen? Uusien komponenttien valmistaminen on käytännössä  aina ympäristön kannalta vahingollisempaa, kuin olemassa olevien komponenttien uudelleenkäyttö. Kaikilla meistä ei ole samanlaista osaamista vanhan käyttämiseksi uudelleen, mutta miksi uudelleenkäyttö estetään nyt heiltäkin, joilla tämä osaaminen löytyy?
 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset